Tero Seppälä valmistautui kauteen Oloksella
Marraskuun harjoitusrupeama Oloksella on ampujahiihtäjälle jo kymmenes. Tämän kauden tavoitteena on palkintopallipaikka.
− Yhden kerran jätin Oloksen ensilumen väliin. Siitä talvesta tuli tuloksellisesti huono, ampumahiihtäjä Tero Seppälä, 27, kertoo.
Sittemmin Seppälä on palannut Olokselle joka vuosi. Tavallisesti hän viipyy kahdesta kolmeen viikkoa, mutta tällä kertaa aikaa on vain kymmenkunta päivää.
− Sillä on pärjättävä. Kilpailukausi alkaa pikkuisen tavallista aikaisemmin, 25. marraskuuta Ruotsin Östersundissa, hän sanoo.
Olokselle Seppälää vetävät erinomaiset olosuhteet.
− Monessa paikassa on ensilumenlatuja mutta ei latua ampumapenkalle. Tämä on minulle tosi tärkeä paikka. Olen saanut tehtyä hyviä lajiharjoituksia, kun penkka on kunnossa ja taulut huollettu.
Kehuja saa myös latuverkosto.
− Harjoitusohjelmaan kuuluu nyt paljon pitkiä, rauhallisia lenkkejä. Olen käynyt hiihtämässä myös Oloksen ulkopuolella, se on plussaa. Keski-Euroopassa monessa paikassa ei pitkiä lenkkejä ole olemassakaan ampumapaikan lähellä.
Ensimmäisen kerran Seppälä treenasi Oloksella lukioikäisenä.
− Olin täällä vaihto-oppilaana Muonion lukiossa loka- ja marraskuun. Se oli tosi hyvä ratkaisu, kouluarvosanatkin paranivat, hän nauraa.
Harjoituskausi maajoukkueen ulkopuolella
Marraskuun puolivälissä Oloksella harjoittelee maastohiihtäjä jos toinenkin, mutta ampumahiihtäjät ovat harvassa.
− Omalla leirillä on ollut muutamia, esimerkiksi Hiidensalon Olli ja Laitisen Heikki.
Seppälä on valmistautunut kauteen maajoukkueen ulkopuolella. Hän on ollut kahdesti korkeanpaikanleirillä – Ranskassa ja Itävallassa – kun taas maajoukkueella harjoitusleirejä ulkomailla ei ollut lainkaan.
– Tietyt asiat, kuten Olos ja korkeanpaikanleirit, toimivat minulla. Halusin ne saada kalenteriin. Maajoukkue on leireillyt Vuokatissa ja Kontiolahdella. Asun Kontiolahdella, joten siellä saan päivittäin harjoitella, hän taustoittaa päätöstään.
Maajoukkueen huoltotiimi sen sijaan oli Seppälän mukaan Oloksella testaamassa suksia.
Ulkomaalaisten ampumahiihtäjien puuttuminen selittyy sillä, ettei Suomessa järjestetä tänä talvena maailmancupin kisoja.
– Matkustamista minimoidaan, niin ampumahiihtäjät menevät sinne suunnalle, missä kisataan.
Vuoden päästä tilanne on luultavimmin toinen, sillä silloin Kontiolahdella polkaistaan maailmancup käyntiin marraskuun lopulla.
– Paikallisten yritysten kannattaa ottaa tämä huomioon. Kiinnostusta ulkomailta on kyllä, Seppälä vinkkaa.
Tavoitteena palkintopalli
Harjoituskaudella Seppälä on panostanut erityisesti ammuntaan. Ase on käytännössä uusi, sillä siitä on vaihdettu sekä tukki eli puuosat että piippu.
– Ottaa aikansa, että ase hioutuu kuntoon: sitä pitää puhdistaa ja sillä pitää ampua. Ammunnan kanssa on tehty tosi paljon töitä. Se on minulla ollut haastavampi osa-alue. Hiihdossa on haettu voimaa ylävartaloon tasatyöntämällä.
Toistaiseksi Seppälän uran parhaimmat sijoitukset ovat maailmancupin viides, kuudes ja seitsemäs. Tavoite tälle kaudelle on niitä korkeammalla.
– Aina sitä haluaa olla parempi kuin ennen. Podiumpaikka on tavoitteena, mutta siihen pitää olla tosi hyvässä kunnossa ja kaiken pitää mennä täydellisesti. Ei sitä muuten jaksaisi treenata, jos ei pistäisi kovia tavoitteita.
Maailmanmestaruuksista kilpaillaan helmikuussa Tšekeissä.
– Arvokisoissa on aina yllättäjiä. Tavoitteeni on saada oma taso sellaiseksi, että voisin itse olla se yllättäjä. Mitalejahan kaikki siellä tavoittelevat.
Yhteislähtö on kisamatkoista miehen suosikki.
– Pidän yhteislähtöä kuninkuusmatkana, sillä siihen pääsee vain 30 parasta. Se on myös kisarupeaman viimeinen kisa, huipennus, hän perustelee.
Haastattelupäivä on Seppälän viimeinen Oloksella.
– Kiitos Lapland Hotel Olokselle ja Muonion kunnalle, että on saatu tällaiset olosuhteet. Se on ollut ponnistus. Iltapäivällä aion hiihtää ne ladut, joille en ole vielä ehtinyt, hän hymyilee.