Takana puoli vuosisataa – Köpi Pietikäinen johti intuitiolla

Kun Köpi Pietikäiseltä kysyy, mikä hänelle on merkityksellisintä Harrinivan 50-vuotisessa historiassa, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: koskenlasku.

– Olin Muonion melojien puheenjohtajana, kun järjestimme 80-luvun puolivälissä retken Englantiin. Siltä reissulta ostin ensimmäisen kumiveneen, jolla lähdin testaamaan koskenlaskua Muonionjoessa, Köpi kertoo.

Ensimmäisenä kesänä koskenlasku veti 50 asiakasta.

– Se oli 50 markkaa per lasku silloin alkuun. Puolet asiakkaista maksoi. Mutta siitä se lähti liikkeelle ja kasvoi koko ajan. Vuonna 1996 oli huippuvuosi: 20 000 saksalaista ja norjalaista yhden kesän aikana.

Haastattelu tehdään puhelimitse – Köpi ottaa varaslähtöä kesään Rodoksella. Samaan aikaan Harrinivassa valmistaudutaan koskenlaskukauden alkuun.

– Koskenlasku ei ole enää minun juttuni. On sitä niin monta tuhatta kertaa tullut mentyä, Köpi nauraa.

Laman yli ulkomaalaisten voimin

Harriniva on paljon muutakin kuin koski – se on usean sukupolven menestystarina. Tänä päivänä yli kymmenen miljoonan liikevaihtoa tahkoava konserni sai alkunsa leirintäalueesta, pienestä kioskista ja keittokatoksesta, jotka Köpin vanhemmat Hannes ja Eini Pietikäinen perustivat vuonna 1973. Köpi oli alusta saakka matkassa vanhempiensa apuna. Yrittäjän saappaisiin hän hyppäsi yhdeksän vuotta myöhemmin, kun leirintäaluetoiminta pyöräytettiin Harrinivan Lomakylä Ky:ksi.

– Siinä tuli tehtyä mökkiä ja huoltorakennusta, Köpi muistelee.

80-luvun lopulla Harrinivassa alkoi leirikoulutoiminta ja Vuontisjärvelle rakennettiin eräkeskus. Samoihin aikoihin yrityksen yhtiömuoto vaihdettiin osakeyhtiöksi. Kasvu oli kiivasta, eikä se kompastunut edes 90-luvun lamaan. Kovimpien lamavuosien keskellä Harriniva pisti pystyyn ravintolan ja kahdentoista hengen hotellin.

– Ulkomaalaiset asiakkaat. Siinä se, millä pärjäsimme. Minä lähdin vaimoni Marian kanssa kiertämään ulkomaille. Myimme Keski-Eurooppaan matkatoimistoille elämyksiä. Kyllähän ne tiesivät jo silloin Suomen Lapin, mutta minä olin ensimmäisiä, jotka pyörähtivät täältä sinne saakka paikan päälle myymään.

Myyntimiehenä Köpi olikin aivan omaa luokkaansa.

– Vuonna 96 myin Ranskaan matkavälittäjälle 40 huonetta koko talveksi. Siinä oli vain sellainen juttu, ettei minulla ollut kuin kymmenen huonetta, Köpi hörähtää.

– Sain rahoituspäätöksen 13. syyskuuta, ja huoneet olivat valmiit 22. joulukuuta, kun ensimmäiset ranskalaiset tulivat. Siitä lähtien he ovat täyttäneet kaikki talvet.

Kun Köpi teki revontulet

Vaikka villinä virtaava joki on lähellä Köpin sydäntä, talvi on se vuodenaika, jonka hän tuntee eniten omakseen. Eläkkeelle hän ei ole varsinaisesti joutanut jäämään – talvella kun riittää töitä.

– Teen yhä Torassiepin lumityöt. Ja lumihotellia olen ollut rakentamassa jo parikymmentä vuotta. Jotainhan sitä pitää tehdä! Toissatalvena alkoi jo kyllästyttää, kun oli yhdeksän lumisateetonta päivää putkeen enkä päässyt lumihommiin.

Kesän koskenlaskuryhmien tavoin Köpi on luotsannut myös talviaktiviteettien asiakkaita. Onpa hän lyönyt itsensä läpi joillekin matkailijoille melkeinpä taikurina.

– Kerran, kun yksi ranskalainen perheporukka varasi koiraretkeä eräkämpälle, lupailin heille, että torstaina näkyy revontulet. Menimme sitten kämpälle. Oli vähän pilvistä, mutta tuuli alkoi nousta. Istuskelimme siinä sisällä, ja perhe kyseli malttamattomana, että koska näkyy, kun lupasit. Totesin, että älkää hätäilkö, kyllä ne tulevat. Istuin pienen ikkunan vieressä ja vilkuilin huomaamatta syrjäsilmällä, että jotakin siellä taivaalla jo tapahtuu. Odottelin vielä tovin ja sitten sanoin, että nyt on kuulkaas sellainen tunne, että on revontulten aika. Kun perhe meni ulos, taivas oli pilvetön ja aivan punavihreä. He katsoivat vuorotellen minua ja taivasta eivätkä meinanneet uskoa ollenkaan. Kun myöhemmin kävin Pariisissa heidän luonaan, he totesivat, että kuule Köpi, me ollaan vieläkin mietitty, että miten sinä sen oikein teit, kun et ulkonakaan käynyt. Seuraavana talvena he olivat taas tulossa ja tilasivat, että saisimmeko sinä ja sinä päivänä revontulet, Köpi hekottelee.

Kesästä ei talven veroista

Harrinivan talveen kuuluvat – revontulten lisäksi – olennaisena osana koirat ja porot. Koiravaljakkotoiminta sai alkunsa 90-luvun alussa. Ensimmäiset omat koirat tulivat kymmenen vuotta myöhemmin.

– Sallassa oli joku ranskalainen hylännyt 40 koiraa ja lähtenyt pois, myivät ne huutokaupalla, Köpi muistelee.

– Se oli vähän kaikkien ohjelmapalveluiden kanssa sellainen homma, että ostopalveluna ne eivät pelanneet kunnolla. Siksi oli parempi laittaa kaikki itse: koirat, porot ja kelkat.

Harrinivan talvi on lyönyt itsensä läpi maailmalla, mutta kesästä Köpi ei odota koskaan samanveroista hittiä, niin hieno tuote kuin koskenlasku onkin.

– Kesämatkailu on aina ollut vähän sitä, että tullaan asuntoautolla tai -vaunulla tai teltan kanssa ja ollaan yksi yö ja jatketaan matkaa. Tänä päivänäkin Muonion kesä on paljolti ohikulkumatkailijaa.

Silti elämänsä suurimman kaupan Köpi on tehnyt juuri kesäksi. Silloin elettiin 2000-luvun vaihdetta.

– Se oli syksyä, kun Harrinivaan tuli yhden saksalaisen pankin edustajia, joiden kanssa rakennettiin ohjelmia. Illalla istuin pankinjohtajan kanssa jacuzzissa. Oli sikarit ja konjakkilasit. Ja sitten kesken hiljaisuuden se johtaja lausui, että Köpi, me tullaan ensi kesänä teille. Se oli iso juttu, kymmenen miljoonan markan kauppa. Finnairilta sanottiin tuolloin, että Harriniva pelasti Kittilän lentoliikenteen sille kesälle. Harrinivaan tuli koko kesän ajan joka viikonloppu yli 200 henkeä Saksasta, ja meillä oli heille kolmeksi päiväksi kaikki ohjelmat. Sinä kesänä tehtiin paljon töitä!

Intuitiolla eteenpäin

Vuonna 2013 Harrinivassa tehtiin sukupolvenvaihdos: Köpi ja Maria siirtyivät taka-alalle, kun perheen seuraava polvi Kalle, Jouni, Jussi, Antti ja Niina Pietikäinen nousivat yrityksessä entistä merkittävämpään rooliin.

– Kun tehtiin sukupolvenvaihdos, kysyin, että haluatteko jatkaa, ja kaikki halusivat. Mukana ovat sekä lapset että heidän puolisoitakin. Meillä on perheessä aina toiminut työnjako hyvin, Köpi kehuu.

68-vuotias Köpi on jo seitsenkertainen vaari.

– Eiköhän sieltä kasva taas uusia jatkajia, mies hymähtää.

Vaikka Köpi vielä touhuaakin Harrinivassa tuon tuosta yhden jos toisen asian parissa, hän toteaa, ettei puutu enää johtamiseen.

– Sen osaavat nuoremmat, hän kuittaa.

Koska yrityksen menneet vuosikymmenet Köpin käsissä ovat olleet päällisin puolin kovin menestyksekkäät, on pakko kysyä, että eikö missään kohtaa ole niin sanotusti mennyt metsään – olisitko näin jälkikäteen katsottuna tehnyt jotain toisin?

– No täytyy myöntää, että intuitiolla on aika lailla menty, vaikka onhan tässä pikkuhiljaa oppinut jotain tietämäänkin. Torassiepin porotilan ostosta olin kyllä satavarma, että se tulee kannattamaan. Mutta ehkä olisi pitänyt olla jo aikanaan paljon kaukonäköisempi. Että mihin tehdään ja kuinka paljon. Ei huomioitu tarpeeksi laajenemista. Jos esimerkiksi Harrinivan hotellia lähtee nyt laajentamaan, siellä on kaikki liian pientä keittiöstä lähtien.

Se kuulostaa kuitenkin vähäiseltä murheelta siihen nähden, mitä yritys on antanut. Ja niistä asioista Köpi nostaa päällimmäiseksi ihmiset: kaikki ne, joiden kanssa on tehty töitä, ja kaikki ne, joita on vuosien saatossa palveltu.

– Paljon on tullut ystäviä, tärkeitä ystäviä, Köpi lausuu.

– Ja heistä useita tapaan toivottavasti Harrinivan syntymäpäiväjuhlilla.

LUE MYÖS:

Toimitusjohtajan haastattelu:

Pyry Talvensaari luotsaa Harrinivaa kohti tulevaa – arvoina luonto, vastuullisuus ja perhe

Jouni Pietikäisen haastattelu:

Harrinivan Jouni Pietikäinen tuntee kosken