Paikallisten kädentaitajien myymälä matkailuinfossa

Renko Satu
1.12.2022

Muonion keskustan uudesta matkailuinfosta löytyy muutakin kuin vain tietoa: paikallisten kädentaitajien yhteinen Kuura-puoti.

Riikka Ahonen ja Meri Linna olivat marraskuun lopulla viimeistelmässä myyntitiloja.

”Kyllä me tietenkin jo kovasti odotamme talven asiakkaita, kansainvälistäkin porukkaa. Täällä saa kuitenkin aika hyvän kurkistuksen Muonion eri alan osaajiin”, naiset toteavat.

Linna nostelee esille pitkiä, herkullisen värisiä neulehuivejaan, Ahonen on jo asetellut pöydälle noitarumpunsa, kierrätyshuopatuotteensa ja pakuriteensä.

”Opiskelen luonnontuotejalostajaksi ja -neuvojaksi. Pakuri on päätuotteeni, koska se on ihan uskomaton luonnon oma antioksidantti. Siinä on todella paljon hyvää. Teen pakurista rouhetta ja jatkossa myös voidetta”, Ahonen kertoo.

Ahosen opinnot ovat loppusuoralla. Hänen tavoin moni muukin myyjistä opiskelee Lappiassa. Suurimmalla osalla on kuitenkin jo oma yritys ja kokemusta omalta alaltaan.

Ahosen ja Linnan tuotteiden lisäksi myynnissä on monenlaisia herkkuja hilloista siirappeihin, vaatteita ja asusteita, vaappuja ja uistimia, keramiikkatuotteita ja poronlihatuotteita.

Myymälässä päivystetään sen mukaan, kuka milloinkin ennättää paikalle. Myyjät auttelevat tarpeen vaatiessa matkailuinfossa ja Luoteis-Lapin Matkailuyhdistys puolestaan voi rahastaa asiakkaita, jos kukaan myyjistä ei satu olemaan paikalla.

”Yhdessä tämä onnistuu. Yhdelle käsityöyrittäjälle tällainen myyntitila olisi liian kallis. Nyt pystymme kukin pienellä panostuksella pitämään omaa kauppaa pystyssä.”