Kuva: Discover Muonio
Muoniossa käynnistymässä vilkas talvi – vastuullisuus ja puhdas ilma valttikortteina
Lapissa on käsillä matkailutalvi, josta povataan ennätyksellistä. Etenkin kansainvälisten matkailijoiden määrä näyttää kasvavan, kiitos uusien lentoyhteyksien, jotka pidentävät kautta sekä alku- että loppupäässä. Hallituksen puheenjohtaja Laura Hokajärvi Luoteis-Lapin matkailuyhdistyksestä kertoo, että odotettavissa on huippulukemat verrattuna ennätysvuosiin ennen ja jälkeen koronan.
– Olen jutellut yrittäjien kanssa ja kuulostaa siltä, että majoitukset ja palvelut ovat kovasti täynnä. Joudutaan myymään "eioota". Ainoa isompi uhkakuva juuri nyt on tietenkin Islannin mahdollinen tulivuorenpurkaus, Hokajärvi sanoo marraskuun puolivälissä.
Muonio on myös kiillottanut kuvaansa vastuullisen matkailun alueena.
– Alueella on tehty kovasti töitä vastuullisuussertifikaattien ja Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -merkin eteen. Tarvitsemme enää neljälle yritykselle STF-merkin ja sen jälkeen saavutamme myös alueorganisaationa STF-merkin. Uskon, että se hetki on aivan pian käsillä, Hokajärvi iloitsee.
Digi-HAMA-hankkeella on ollut suuri merkitys vastuullisuussteppien ottamisessa. Hanke on tukenut jäsenyrityksiään sertifikaattikustannuksissa ja myös antanut henkilökohtaista apua asioiden kirjaamisessa. Hanketta luotsasi alkuun Mikko Lipponen ja loppupuolella Annika Lompolo ja Annette Tuuri.
– Asioita tehtiin yrityksissä jo oikein ja ne olivat siellä olemassa, mutta ne piti kaivaa esille ja dokumentoida. Työn vaatiman ajan löytäminen ei ole yrittäjälle helppoa. Seurasimme edistymistä ja annoimme tukea tarpeen mukaan. Sillä oli myös iso merkitys, että onnistumisia nostettiin esille – näin moni yrittäjä innostui lähtemään mukaan, Tuuri kertoo.
Laura Hokajärvi näkee STF-merkin tärkeäksi ja kannustaa yrityksiä jatkamaan vastuullisuuspolulla, vaikka hanke jo päättyikin.
– Yritysten ja yrittäjien kannattaa pitää ääntä asiasta – olla ylpeitä ja tuoda vastuullisuutta esille kaikissa omissa kanavissaan, myös niiden työntekijöiden kautta, jotka työskentelevät aivan siellä asiakaspinnassa, Hokajärvi sanoo.
Hokajärvi muistuttaa myös puhtaan ilman brändistä.
– Se on mieletön valttikortti!
Joko sinä tiedät, mistä puhtaan ilman brändissä on kyse? Käy kurkkaamassa verkkosivut osoitteessa discovermuonio.fi/thepurestair. Heti etusivulta näet Pallaksen ilmanlaatuindeksin. Tänään 17. marraskuuta indeksi näyttää lukemaa 6 – mitatusti maailman puhtainta ilmaa.