Muonion kunnanvirasto muuttaa Kielaan

Johanna Lipsanen
23.11.2023

Muonion kunnanviraston toiminnot muuttavat ensi kesänä Kielan kiinteistöön Kilpisjärventien varteen. Kunnanvaltuusto teki päätöksen asiasta lokakuussa.

Muonion kunnan elinvoimajohtajan Jussi-Pekka Tammilehdon mukaan vanhoista kunnanviraston rakennuksista luovutaan, sillä ne olisivat peruskorjauksen tarpeessa.

− Korjaaminen ei ole enää tarkoituksenmukaista. Rakennukset ja tontti laitetaan myyntiin, hän kertoo.

Kunnanviraston henkilöstön ja toimintojen siirtäminen Kielaan on pysyvä ratkaisu. Ennen muuttoa Kielan tiloja remontoidaan. Remontin suunnittelu on Tammilehdon mukaan parhaillaan käynnissä.

Keskeisellä paikalla sijaitsevaa Kielan rakennusta on yritetty aiemmin myydä. Tammilehdon mukaan rakennuksesta ei kuitenkaan tehty riittävän korkeaa tarjousta.