Muonion eräopasopiskelijat harjoittelivat lumiturvallisuustaitoja Ylläksellä

Muoniossa on koulutettu erämaaolosuhteiden ammattilaisia jo vuodesta 1995. Suomen pohjoisimpiin lukeutuva erä- ja luonto-oppaan koulutus tunnetaan myös yhtenä maamme parhaimmista. Monipuolisen koulutuksen aikana tulevat eräoppaat opiskelevat muun muassa maastoensiapua, luonnonkasvien käyttöä sekä erätaitoja. Vuoden aikana he liikkuvat niin vaeltaen, meloen, pyöräillen, hiihtäen, lumikengillä, koiravaljakolla kuin moottorikelkallakin.

Tunturi-Lapin pitkä ja luminen talvi tarjoaa otolliset olosuhteet talviolosuhteissa toimimiselle. Talvikuukausien aikana opiskelijat harjoittelevat muun muassa talvileiriytymistä, jäistä pelastamisen taitoja sekä talvikalastusta.

Tämän lisäksi he oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan niin pidempiä vaelluksia kuin lyhytkestoisempiakin ohjelmia.

“Vietimme viikon maastossa teltoissa tai itse rakennetussa lumimajassa nukkuen. Keväämmällä lähdemme pitkälle hiihtovaellukselle Kilpisjärvelle”, syksyllä eräopasopintonsa aloittanut Kaisa Lipasti kertoo.

Lipasti on yksi kahdestakymmenestäkuudesta viime syksynä eräopaskoulutuksen aloittaneesta opiskelijasta. Hän sanoo nauttineensa käytännönläheisestä koulutuksesta.

“Suurimman osan ajasta olemme ulkona.”

Yksi tärkeä koulutukseen kuuluva osa-alue on lumiturvallisuus. Tätä eräoppaat ovat saapuneet harjoittelemaan Yllästunturin luontokeskus Kellokkaalle lumiturvallisuuskoulutukseen.

Kaikille tunturissa liikkuville

FINLAV Lumiturvallisuus 1 on Suomen Lumivyörykoulutus-järjestelmän mukainen koulutus, joka on suunnattu kaikille talviaikaan tuntureilla ja vuorilla liikkuville. Kurssi antaa osallistujalle hyvät perustiedot- ja taidot turvallisempaan liikkumiseen tunturimaastossa. Kurssilla opitaan tunnistamaan lumivyörymaasto ja löytämään turvallinen reitti maastosta. Tämän lisäksi kurssilla harjoitellaan vyörypelastusvälineiden käyttöä sekä pelastustilanteissa toimimista.

Kurssin vetäjänä toiminut Eeva Mäkelä on yksi Suomen kokeneimmista lumiturvallisuusammattilaisista.

Kurssin vetäjänä toimiva Eeva Mäkelä on yksi Suomen kokeneimmista lumiturvallisuuskouluttajista. Mäkelän mukaan Ylläksen alue soveltuu hyvin lumiturvallisuustaitojen harjoittelemiseen vaihtelevan ja mielenkiintoisen kurssimaastonsa ansiosta.

“Harjoitteluun soveltuvat olosuhteet ovat täällä kaiken lisäksi varsin helposti saavutettavissa. Vain lyhyen matkan päässä Kellokkaalta löytyy monenlaista lumiturvallisuustaitojen harjoitteluun sopivaa maastoa.”

Lumiturvallisuudesta puhutaan usein ennen kaikkea vapaalaskun yhteydessä. Mäkelä muistuttaa kuitenkin, että lumiturvallisuuden perusteista hyötyvät vapaalaskijoiden ohella myös muut talviretkeilijät.

Piippari, sondi ja lapio

Teorian lisäksi lumiturvallisuuskurssi sisältää kaksi maastoharjoitusta. Ensimmäisenä koulutuspäivänä opiskelijat harjoittelevat Kellokkaan takana piippareiden eli lumivyörylähettimien käyttöä sekä vyörypelastustilanteessa toimimista.

“Piipparin avulla voi lumivyöryn sattuessa paikallistaa lumen alle hautautuneen laskukaverin. Omaa piipparia pitää myös opetella käyttämään niin, että laitteen käyttö on varmasti hallinnassa myös tositilanteen sattuessa”, Mäkelä muistuttaa.

Eeva Mäkelä demonstroi, miten lähetysasennossa oleva piippari lähettää ellipsinmuotoista signaalia ympärilleen.

Eräopasopiskelija Kaisa Lipastille lumiturvallisuuden perusteet ovat tulleet tutuksi vapaalaskuharrastuksen kautta. - Asioiden kertaaminen ei ole kuitenkaan koskaan pahitteeksi, hän hymyilee.

Lumivyörypiippari on radiotaajuudella toimiva lähetin ja vastaanotin, jota käytetään lumen alle hautautuneiden ihmisten paikantamiseen.

Lumen alle hautautuneen ihmisen tarkka sijainti voidaan paikantaa sondin eli kokoontaitettavan lumitutkaimen avulla.

Etsintäharjoituksessa opiskelijat harjoittelevat löytämään lumeen haudatun, signaalia lähettävän piipparin. Tunturien syleilyssä oleva aukea täyttyy nopeasti lukuisista eri taajuudella piipittävistä äänistä, kun suksilla ja liukulumikengillä liikkuvat eräoppaat suuntaavat piipparin näytöllä näkyvän nuolen osoittamaan suuntaan. Silmät seuraavat tarkkaavaisesti laitteen näytöllä näkyvää etäisyyslukemaa.

Kohteen lähestyessä piipparin ääni muuttuu metri metriltä nopeammaksi ja korkeammaksi.

Satu Naukkarisen kädessä oleva laite piipittää jo villisti.

“Tässä se on”, Naukkarinen toteaa ja laskee repun selästään.

Repun uumenista ilmestyy pitkä, kokoontaittuva sauva, jonka hän painaa napakasti lumen läpi maahan asti. Muutaman kokeilun jälkeen sauva kopsahtaa lumen alle haudatun laatikon kanteen.

Mäkelä kertoo, että vyörypelastussettiin kuuluu piipparin lisäksi kunnollinen lapio sekä sondi eli kokoontaitettava lumitutkain, jolla etsitään lumivyöryn alle jäänyttä ihmistä.

Kun hautautuneen henkilön, tai tässä tapauksessa harjoituspiipparin, sijainti on paikannettu, tehdään lumen alla olevalle kohteelle tarkempi paikannus sondin avulla. Tämän jälkeen kohde kaivetaan ylös lumesta lapion avulla.

Eräoppaalla iso vastuu

Eräoppaan työ on monipuolista ja luonnonläheistä, mutta siihen liittyy myös paljon vastuuta. Oppaan tehtävänä on huolehtia, että tarjottu palvelu on asiakkaille turvallinen.

Talvisessa tunturissa asiakasryhmää vetävän oppaan on ensiarvoisen tärkeää kyetä lukemaan luonnon merkkejä ja tunnistamaan potentiaalinen lumivyörymaasto tai muut mahdollista vaaraa aiheuttavat tilanteet ajoissa.

“Oppaan tulee tuntea ryhmänsä, valita ryhmän taitotasoon ja osaamiseen soveltuva reitti sekä huomioida vallitsevat olosuhteet. Tämän lisäksi hänen pitää pystyä havainnoimaan kaikkia näitä osa-alueita jatkuvasti ja reagoimaan tarvittaessa muutoksiin”, Mäkelä teroittaa.

Vapaalaskua harrastava Lipasti myöntää, että työhön kuuluva vastuu jännittää.

“Tällä hetkellä en koe tieto- ja taitotasoni olevan riittävä, jotta uskaltaisin opastaa ryhmää omatoimisesti. Uskon kuitenkin, että koulutuksen ja kokemuksen myötä oma osaaminen ja itsevarmuus kasvavat”, hän kertoo.

Vaikka oppaan työ pitääkin sisällään lukuisia vastuualueita, opastetuilla retkillä vastuuta on myös asiakkailla.

“Asiakkaan velvollisuus on noudattaa annettuja ohjeita ja kantaa vastuuta niin omasta toiminnastaan kuin koko ryhmänkin turvallisuudesta. Asiakkaan tulee myös kertoa omasta osaamisestaan, fyysisestä kunnostaan, terveydentilastaan sekä varusteistaan realistisesti”, Mäkelä muistuttaa.

“Jokaisen omalla vastuulla on tunnistaa omat rajansa ja olla niiden suhteen rehellinen.”