Muonio täyttää pyöreitä – edessä 150-vuotisjuhlavuosi

Renko Satu
23.11.2023

Muonio täyttää 150 vuotta vuonna 2024. Juhlavuoden päätapahtumaviikko ajoittuu kesäkuun puoliväliin.

– Päätapahtuma haluttiin rakentaa jo kahtena kesänä järjestetyn Muonio Fästit -tapahtuman ympärille. Alamme joulun jälkeen ideoida tapahtumaa tarkemmin, Muonion kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikatuottaja Elina Huttunen kertoo.

Ohjelmaa on silti pitkin vuotta.

– Erilaisia esiintymisiä on tulossa, ja juhlavuoden itsenäisyyspäivää vietetään vähän isommin. Kotiseutumuseon kanssa varmasti kehitellään kesälle jotain kivaa. Parhaillaan kokoan vanhoista valokuvista valokuvanäyttelyä. Huutelin syksyllä kuvia eri kanavissa ja niitä onkin tullut runsaasti, Huttunen kiittelee.

Valmistakin on jo syntynyt, nimittäin juhlavuoden ilme.

– Se tulee näkymään kaikessa kunnan viestinnässä. Painatamme luultavasti myös joitain tuotteita juhlavuoden ilmeellä. Ilme on Vallila Interiorin suunnittelijan Riina Kuikan käsialaa. Riinalla on yhteyksiä tänne Muonioon. Ilmeestä on tulossa todella kiva, Huttunen iloitsee.

Tekeillä on myös patsasprojekti, mutta siitä kerromme lisää vähän myöhemmin.