Muonio kasvoi lähes 60 uudella kuntalaisella viime vuonna
“Uimahallin kun saisi, sitten olisi kaikki.” Muonion ensimmäisessä uusien kuntalaisten kohtaamistapahtumassa kunta sai lähinnä kehuja.
Kun kysyn Muonion kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäeltä, mikä Muoniossa on parasta, vastaus tulee samalla silmänräpäyksellä:
– Ihmiset, kunnanjohtaja sanoo.
– Juuri tämä, hän jatkaa, ja viittaa pöhinään ympärillään.
Käynnissä on Muonion kunnan ensimmäinen uusille kuntalaisille järjestetty kohtaamistapahtuma.
– Muoniossa on mukavaa yhteisöllisyyttä ilman tungettelevuutta. Kylätalolla, kirjastossa ja kylällä on nykyään aina väkeä. Ja muoniolaiset lähteävät hyvin mukaan tilaisuuksiin.
Vuoden 2023 aikana Muonio kasvoi 57 uudella kuntalaisella. Kunnanjohtaja kertoo, että signaaleja kasvusta nähtiin pitkin vuotta, mutta silti luvun suuruus yllätti.
– Uutta yritystoimintaa on tullut, kaavoituksessakin kasvu näkyy, samoin koulun oppilasmäärässä ja asuntojonossa.
Kunnanjohtaja toivottaa uudet kuntalaiset jatkossakin tervetulleiksi, vaikkakin muistuttaa, että kasvu ei ole kunnalle itseisarvo.
– Kun kasvu on tasaista, myös kunnan palvelut pysyvät paremmin kasvun mukana.
Annalan perhe muutti Muonioon elokuussa ja kasvatti kunnan väkilukua alkuun neljällä hengellä.
– Muutin tänne puolisoni Henrin ja lastemme Hildan ja Väinön kanssa. Viides perheenjäsen syntyi kuukausi sitten, Oili Annala kertoo.
Perhe halusi Lappiin ja sopivaa paikkaa ryhdyttiin etsimään töiden kautta.
– Muoniosta löytyi minulle opettajan paikka, ja se ratkaisi muuton juuri tänne, Oili sanoo.
Henri puolestaan tekee töitä etänä.
– Olen tehnyt etätöitä oikeastaan jo koronasta saakka. Silloin kävin toimistolla kerran viikossa, nyt muuton jälkeen kerran kuukaudessa.
Henrin etätyö sai juuri jatkoa vuoden 2025 kesään saakka. Oili on vanhempainvapaalla.
– Jatkon ratkaisee, saanko täältä töitä sitten, kun on aika palata töihin, Oili summaa.
Annalat ovat viihtyneet Muoniossa hyvin. Löytyykö mitään, mikä voisi olla paremmin?
– No uimahallin kun saisi, sitten olisi kaikki, Oili nauraa.
-------------------------------
Muonio grew by nearly 60 new residents last year
When I asked Muonio’s Mayor Laura Enbuska-Mäki what is best about Muonio, the answer came in the blink of an eye:
“People”, the mayor replies.
“Precisely this”, she continues, pointing to the buzz around her.
Muonio’s first meeting event for new residents of the municipality is underway.
“Muonio has a nice sense of community without any intrusiveness. The village hall, library, and the village itself are always bustling.”
During 2023, Muonio grew by 57 new residents. The mayor says that there were signs of growth throughout the year, but the figure was still surprising.
“New business activities have emerged, and the growth is also reflected in the planning process, as are the number of pupils in the school, and the housing queue.
The mayor will continue to welcome new residents, although she points out that growth is not an intrinsic value for the municipality.
“When growth is steady, municipal services will also better keep pace with growth.”