Latujen huolto käynnistyi marraskuussa, kelkkareitit odottavat lunta

Renko Satu
1.12.2022

Oloksen ensilumenladulla sivakoitiin tuttuun tapaan jo lokakuussa, mutta luonnonlumilatujakin on jo päästy huoltamaan. Heikko lumitilanne on kuitenkin vaikeuttanut latujen ajamista. Kirkonkylälle on voitu ajaa vasta pohjat, koska möykkyinen pinta kaipaisi vielä ainakin 10 senttiä lisää lunta. Pekka Veisto Muonion Paanat ry:stä kertoo, että kaikilla laduilla on vielä vähän ongelmia.

“En lähtisi parhailla suksilla”, hän toteaa.

Moottorikelkkareitit kaipaavat vielä latuja reilummin lunta. Pohjia päästään tekemään vasta, kun lunta on 30 senttimetriä.

Reittihuoltotilanne löytyy ajantasaisena osoitteesta www.infogis.fi/muonio. Muoniossa on tällä talvikaudella hoidon piirissä kelkkareittejä reilut 200 kilometriä ja latuja noin 120–150 kilometriä.