Lapin teille 302 kilometriä uutta päällystettä

Renko Satu
9.10.2024

Lapissa vuoden 2024 päällystysurakoiden viimeisetkin kohteet ovat saatu valmiiksi. Kesällä Lapissa päällystettiin yhteensä teitä noin 302 kilometrin verran ja lisäksi noin 60 kilometrille tehtiin tien rakenteiden vahvistamista. Tänä vuonna Lapin ELY-keskukselle myönnettiin 36,2 miljoonaa euroa teiden päällystämiseen. Väyläviraston jakama rahoitus oli aikaisempaa suurempi, ja se käytettiin päällystetyn tieverkon korjausvelan kasvun taittamiseen. Paikkauksiin käytettävä osuus oli 1,4 miljoonaa euroa ja tiemerkintöjen 2,1 miljoonaa euroa.

Kesän pisin päällystyskohde oli Valtatie 4 Kaamanen–Kevo, jossa päällystettävää tiestöä oli 71 kilometriä. Tieosuudella tehtiin myös noin 16 kilometrin pituudelta tien rakenteen vahvistamista. Vuoden toinen pitkä kohde oli Valtatie 4 Laanila–Ivalo, pituudeltaan noin 34 kilometriä. Kyseisen välin päällystäminen tuli tarpeeseen tien uraisuuden vuoksi.

Muita vuoden 2024 pitkiä päällystyskohteita Lapin maakunnan alueella oli Kantateillä 79 ja 80 Lohiniva–Alakylä sekä Härkimännikkö–Kittilä-välit, joissa päällystettiin kummassakin 23 kilometrin pituiselta matkalta.

Urakoitsijoina päättyneen kesän päällystyskohteissa toimi Sundström Ab Oy ja Asfalttikallio Oy.