Keskitalven lumikenkäilykohteena Palkaskero – tunturi, joka valehtelee, mutta palkitsee

Suurin osa Pallastuntureille suuntaavista ihmisistä hakeutuu sen korkeimpaan kohtaan Taivaskerolle. Pallastunturit koostuvat kuitenkin seitsemästä eri huipusta eli kerosta, joten talven hennossa valossa kannattaa valita viisaasti.

Yksi mainio tunturinhuippu talven lyhyelle päivänvalolle on Palkaskero, joka nousee entisen Pallaksen luontokeskuksen takana. Palkaskero näyttäytyy paljon matalampana kuin onkaan. Hotelli Pallaksen parkkipaikalle näkyy vain valehuippu.

Lumiseen aikaan kulkija voi edetä alueella vapaasti. Suorinta reittiä Palkaskeron rinteelle pääsee suunnistamalla hotellilta kohti keroa. Ensimmäinen vartti matkasta etenee puiden lomassa. Tykkylumen kuorruttamat puut on hyvä jättää rauhaan. Niiden tökkiminen ja kuorrutuksen ravisuttaminen saattaa vahingoittaa puuta.

Nousu on alussa vähän jyrkkääkin. Lumikenkien kanssa kannattaa käyttää sauvoja, jotka vauhdittavat menoa. Sauvoiksi kannattaa valita vanhanaikaiset sompasauvat. Leveä sompa pysähtyy hyvin lumen pintaan, eikä uppoa syvälle hankeen, kuten latusauvat.

Vaikka käydään keskitalvea, ja pakkastakin on runsaasti, pehmeässä lumessa tarpominen lämmittää kehon. Tosin suurin osa matkasta on puutonta nousua, jolloin tuuli pääsee kovettamaan lumen pintaa nopeasti lumen tulon jälkeen. Mikäli lumen pinta on korppuista, etenee matka jouhevammin.

Retkeilijän kannattaa miettiä mihin asti kerkeää talven hiipuvassa valossa. Palkaskeron huiputus ja alastulo kestää yleensä lumen koostumuksesta riippuen kahdesta kolmeen tuntia. Keskitalvella, jolloin aurinko ei nouse, hämärää riittää noin neljästä viiteen tuntia. Toisinaan huipun peittää sankka sumu ja jäljetkin saattavat peittyä nopeasti talven tuuleen. Palkaskero on silti turvallisempi kuin moni muu tunturin huippu, sillä sinne nousu on hyvin suoraviivainen. Se on myös oiva kohde, mikäli olet hieman epävarma lumiosaamisestasi tai tunturinlukutaidostasi.

Matkan aikana kannattaa tasaisin väliajoin katsella taakse kohti horisonttia ja Muonion alavia maita. Jos on kirkas talvipäivä, auringon yläosa näkyy Palkaskeron rinteelle jo ennen kaamoksen virallista loppumista. Se kummittelee valtavan Hanhivuoman suon takana.

Valehuipun kohdalla, joka käytännössä on vain vähän suurempi tasanne, moni jo kääntyy takaisin. Päivänvalo hiipuu ja ymmärretään, että nousu kestääkin kauemmin kuin puoli tuntia. Älä vielä anna periksi, tästä ei enää ole pitkästi.

Huipulla lumikenkäilijän palkitsee maisema, johon piirtyvät lähes kaikki Pallastunturien kerot sekä Levi, Ylläs, Keimiö-, Sammal-, ja Lommoltunturit. Takana saattaa näkyä Rauhalan valot. Hyvällä kelillä ylhäällä menee tovi ihaillen ja kuvaten maisemaa, mutta huonolla kelillä on hyvä ottaa hetki suojaa huipun kivikasasta, nappaista pikaisesti evästä ja aloittaa lasku.

Jos eväs ei ole maistunut matkan aikana, nyt on hyvä aika suunnata kohti Pallaskotaa. Sen sijaan, että jatkaisi suoraviivaisesti alas hotellille, kannattaa laskeutua viistosti vasempaan kohti kotaa.

Pallaskota sijaitsee Oravapolun päässä, noin kilometri hotellilta kaakkoon. Pallaskodan, varauskodan ja vessojen rakennukset näkyvät laskun aikana hyvin, joten sinne on helppo suunnistaa. Pallaskota on aina avoin, joten jos rynkytät kodan ovea, eikä se avaudu, olet varauskodan ovella. Pakkasen kolhima lumikenkäilijä voi nyt rauhassa asettua tulen ääreen nauttimaan ansaitut kahvit, sillä paluu autolle hoituu tästä noin vartissa.