Kaverikuva kuvankauniissa maisemassa
Särkitunturin parkkipaikalla on usein väkeä, niin marraskuisena tiistainakin. Turuset Kuopiosta ja Tuohimäet Turusta asettautuvat kuvattavaksi − koko seurue pitäisi saada mahtumaan selfie-kuvaan niin, että taustalla kohoava Pallaksen komea tunturiketju näkyisi myös. Nauru on herkässä.
Pakkanen paukkuu, mutta se ei porukkaa pelota. Herkkänahkaisin, espanjanvesikoira Rex, on jätetty mökille Helmi Tuohimäen seuraan.
− Rexille on nyt vähän liian kylmää. Helmi taas tekee koulutehtäviä. Me muut menemme ylös Särkitunturiin. Tämä on jo perinne, olimme täällä myös viime vuonna samoihin aikoihin.
Ystäväperheet ovat myöhäisellä syyslomalla Levillä. Ajankohta valikoitui Levin maailmancupin mukaan.
− Sunnuntaina olimme katsomassa pujottelua.
Viikon mittaisen loman ohjelmaan mahtuu myös laskettelua, hiihtoa, kylpylää ja Lappi-aiheisten ruokien, kuten poronkäristyksen, valmistusta. Joukon juniorin, Venla Turusen mielestä yksi aktiviteetti lomalla on ylitse muiden.
− Pulkkailu!
Päivä on puolessa, mutta jo aamusta Venla ja Ellen Tuohimäki olivat käyneet laskemassa mäkeä.
Eväät ja tulitikut
Särkitunturiin porukan on määrä nousta jalkaisin.
− Kuulumme TOBS-urheiluseuraan, aikuiset kertovat pilke silmäkulmassa.
TOBS eli Tired of being sporty (=väsynyt olemaan urheilullinen) ei vaikuttaisi osuvimmalta nimitykseltä aktiiviselle seurueelle. Pienen utelun myötä selviää, että ”urheiluseuran” alkutaival juontaa joukon naisten opiskeluaikaan.
− Tutustuimme opiskellessa. Muu urheiluseura on sitten rakentunut tähän meidän ympärillemme. Meillä on jäseniä myös Helsingissä, Marika Turunen ja Hanna Tuohimäki kertovat nauraen.
Selfiet retken lähtöpaikalla on otettu. Lisää sitten ylhäällä tunturissa. Niko Turusen ja Jouni Tuohimäen reppuihin on pakattu kunnon eväät päiväpatikalle.
− Makkaraa, täytettyjä sämpylöitä, pullaa, kahvia, glögiä, he luettelevat.
− Ja nyt on tulitikutkin mukana! Viime vuonna piti lainata, kun olivat unohtuneet matkasta, Jouni Tuohimäki kertoo.
Ei kun menoksi!