Katse pohjoiselle taivaalle – revontulet kiehtovat Jukka Korhosta vuodesta toiseen

Jukka Korhonen istuu yrityksensä työhuoneessa Muoniossa virastotalon yläkerrassa. Kello on puoli neljä, marraskuinen ilta hämärtyy ikkunan takana. Näkyisiköhän tänään revontulia?

”Revontulia näkyy talvella lähes joka yö, jos taivas vain on kirkas”, Korhonen vakuuttaa.

Hän selaa tietokoneeltaan viimeisimpiä revontuliotoksiaan. Ruudulla vilahtelee vihreitä muotoja, kaaria, jotka kilpailevat keskenään komeudellaan. Kuvia on kertynyt vuosien saatossa lähemmäs 30 000.

”Ja silti lähden aina yhtä innoissani revontulten perään”, hän nauraa.

Lumi rajoittaa kuvauskohteisiin pääsyä

Revontulikausi alkaa jo syksyllä. Tai oikeastaan se on käynnissä ympäri vuoden, mutta silmät eivät erota revontulia valoisaan vuodenaikaan. Korhonen kertoo, että hän kuvaa syksyn ensimmäiset revontulikuvansa yleensä elokuun 20. päivän tienoilla.

”Tänä vuonna se oli 24. elokuuta”, hän muistelee.

Syksy on Korhoselle mieluisinta aikaa revontulikuvaamiselle. Silloin vedet ovat vielä avoimet ja heijastavat tulia. On myös helpompi päästä parhaille kuvauspaikoille. Kun lumi tulee maahan, puolet kohteista jää mahdottoman matkan päähän.

Korhonen vinkkaa muutaman kohteen Muoniosta.

”Jos pieni valosaaste ei haittaa, Särkijärven uusi parkkipaikka on hyvä kohde. Sieltä aukeaa näkymä Pallaksen suuntaan pohjoiseen, ja parhaat revontulethan ovat yleensä pohjoisella taivaalla. Kutuniva on myös hyvä, sinne pääsee autolla. Pallasjärvellä suosittelen Pallaslompolon veneenlaskupaikkaa ja Punaisenhiekan kämppää. Utkujärvikin on hyvä paikka, samoin suot Lommol- ja Sammaltunturin välissä.”

Korhonen hakeutuu yleensä paikkoihin, joissa ei ole muita, ja joissa ei ole valosaastetta.

”Aina löytyy jokin paikka, jossa ei ole ketään.”

Sormet aina jäässä

Talven paukkupakkaset eivät hidasta kuvaajaa.

”Näpithän tässä hommassa jäätyvät aina, sille ei voi mitään. Kannattaa koskea mahdollisimman vähän metalliin. Siksi olen päällystänyt kameran jalustan vaahtomuovilla”, Korhonen vinkkaa.

Kenkiin Korhonen satsaa, niiden on oltava lämpimät. Koskaan ei voi tietää, kuinka kauan kuvausretkellä kuluu aikaa.

”Kunnon revontulimyrskyt saattavat kestää parhaimmillaan neljäkin tuntia. Ja ne jäävät kyllä mieleen, koska siinä jäätyy ytimiään myöten. Kesken kaiken en koskaan lähde pois.”

Revontulimyrskyjä ei satu edes aktiivisen revontulikuvaajan kohdalle kovin usein, ehkä pari kertaa vuodessa.

”Myrsky on yleensä niin kirkas, että sen valossa voi huoletta vaikka lukea. Revontulia on silloin joka puolella ja perusvihreän lisäksi väreinä on pinkkiä, violettia, sinistä ja punaista.”

Opettele kokeilemalla

Kuinka sitten onnistua revontulien ikuistamisessa? Korhonen on harjaantunut kuvaaja, mutta hän muistuttaa, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa kuvata.

”Käytän mieluiten täysikennoista järjestelmäkameraa. Kuvaan käytännössä kaikki revontulikuvani laajakuvaobjektiivilla, aukolla 5.6, pitkällä suljinajalla ja matalalla ISO-arvolla. ISO-arvoa en koskaan nosta yli 800:n, ettei tule kohinaa. Alivalotan pari aukkoa ja korjaan jälkikäsittelyssä. ”

Kun Korhonen ikuisti ensimmäiset revontulensa 90-luvulla Sodankylässä, kameroissa oli muistikortin sijaan filmi. Tuolloin pettymykset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.

”Kuvaushetkellä ei ollut mitään mahdollisuutta tarkistaa valotuksen onnistumista. Vasta kahden viikon päästä kuvaamisen jälkeen tiesi, tuliko mitään. Ehkä yksi sadasta kuvasta onnistui jollakin tavalla.”

Tänä päivänä aloitteleva revontulikuvaaja löytää parhaat asetukset erehdysten ja onnistumisten kautta.

”Kokeileminen oli filmiaikaan kallista, digillä se on helppoa.”

Edessä hyvä revontulitalvi?

Vaikka digikamerat mahdollistavat paljon, kaikkeen ne eivät sentään pysty. Tärkeintä revontulikuvaamisessa on nimittäin sää, johon meillä kuolevaisilla ei ole sananvaltaa. Jos lomaviikolle osuu koko viikon mittainen lumisadejakso, peli on menetetty. Jos ennuste näyttää kirkastuvaa, mahdollisuudet nähdä revontulet ovat hyvät.

Revontuliennusteet ovat myös käteviä apuvälineitä.

”Minulla on käytössäni jemma.mobi. Ihan jokaiseen hälytykseen en reagoi. Lähden kuvaamaan fiiliksen mukaan.”

Ja usein kuvausfiilistä löytyy. Korhosen revontulikuva-arkisto kasvaa tänä talvena entisestään.

”On ollut hyvä revontulisyksy ja näyttäisi siltä, että tulee myös hyvä revontulitalvi”, Korhonen povaa.

Vaikka Korhonen on nähnyt revontulet lukemattomia kertoja, hän näkee niissä aina jotain uuttaa.

”En oikein edes osaa sanoa, mikä revontulissa kiehtoo. Se on upea ilmiö ja sen hetken ikuistamisessa on vain jotain hienoa. Revontulien kuvaaminen on vähän kuin maisemakuvaaminen, se ei koskaan koe inflaatiota.”