Kaamosajan hiihtovaelluksen

muistilista

Renko Satu
1.12.2022

Keskitalven vaellus Lapin erämaassa voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta olosuhteet ovat melkoisen erilaiset kaamoksen keskellä kuin keväthangilla. Valoisaa aikaa ei ole montaa tuntia ja keli voi olla erittäin kylmä. Jos kuitenkin halajat kaamosvaellukselle, tätä on odotettavissa.

Valo ja pimeys

Sydäntalvellakaan Lapissa ei ole keskipäivän aikaan pilkkopimeää, vaan taivaanrantaa maalaavat upeat pastellisävyt, kun aurinko kurkotelee säteitään kohti pohjolaa. On kuitenkin muistettava, ettei valoisaa aikaa kestä kuin nelisen tuntia, tai 5–6 tuntia, jos otetaan hämärän aika mukaan. Maisemia ei pitkästi ehdi ihailla, suurin osa päivästä kun menee oman otsalampun keilaa katsellessa. Mukaan täytyy siis ottaa varavaloja ja mahdollisuus ladata akkua tai vaihtaa paristoja. Kylmässä akku ja paristo hyytyvät nopeasti. Kuutamon loistaessa ei lamppuja tarvita ja voi vain nautiskella luonnon omasta kirkkaasta katuvalosta.

Lämpötila ja kylmyys

Kevätvaelluksella aurinko jo lämmittää kasvoja päiväsaikaan ja lämpötila on usein -10 ja nollan välissä. Keskitalven lämpötila sen sijaan voi olla -20 tai -30-kieppeillä, jopa -40 C. Tähän tuuli päälle ja avot, saa olla koko ajan liikkeessä, ettei palellu. Varusteiden tulee olla äärimmäisiin olosuhteisiin soveltuvia. Esimerkiksi makuupussin comfort-arvon tulee olla -20 C. Vaikka aikoisit yöpyä tupien lämmössä, on mukana oltava lämmin makuupussi ja majoite hätätilanteen varalle.

Reitit ja reittien puute

Useimmat merkatut latureitit tehdään valmiiksi vasta hiihtolomille. Vuodenvaihteen tienoilla harvoilla paikoilla on pohjiakaan ajettuna kelkalla. Tämähän ei sinänsä mitään haittaa, reiteillä ei toki tarvitse kulkea, mutta kovan lumipohjan uupuminen voi tarkoittaa sykettä kohottavaa kahlaamista puuterilumessa, jota piisaa polviin saakka. Sydäntalvella on erityisen tärkeää osata suunnistaa pimeässäkin, eikä vain luottaa kännykän karttasovelluksiin. Hyvin kylmässä puhelimen akku simahtaa nopeasti. Vanha kunnon kartta ja kompassi ovat elinehto.

Lumi

Lunta ei välttämättä ole vielä paljoa keskitalvella, varsinkaan ylhäällä tunturissa, jossa tuuli piiskaa maata. On hyvä varautua siihen, että kivet törröttävät esillä tunturissa. Tällaisissa olosuhteissa voi toki ihan kävellä kengilläkin ja kiertää selkeät kivikohdat. Mikäli lunta taas on, saattaa se puurajan alapuolella olla hyvinkin pehmeää ja upottavaa, mikä tekee raskaan ahkion vetämisestä hidasta ja hikistä puuhaa.