Jos teet itsenäisiä retkiä tuntureille, muista tarkistaa lumivyöryennuste

Renko Satu
16.2.2024

(Scroll below to see the English translation.)

Alkutalvesta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella sattui kymmeniä lumivyöryjä. Määrä on poikkeuksellisen paljon. Tammikuussa kansallispuistossa oli sellaiset olosuhteet, että kaikki lumivyörymaastoksi luokiteltavat alueet, eli luonnonrinteet, joiden jyrkkyys on 25–30 astetta tai enemmän, aiheuttivat jatkuvaa epävarmuutta.

Vyöryjen kannalta kelit olivat otolliset, sillä lumipeitteessä oli useita heikkoja kerroksia, jotka voivat murtuessaan aiheuttaa lumivyöryn. Tällaisessa tilanteessa lumivyörymaaston välttäminen on ainoa täysin toimiva riskienhallintamenetelmä.

Vuoden alussa valtakunnallisiin uutisiin nousi Pallaksen Pyhäkurussa sattunut lumivyöry, jossa kuolivat hiihtovaelluksella olleet äiti ja poika. Jyrkässä Pyhäkurussa sattunut vyöry oli kooltaan harvinaisen suuri, lähtöalueeltaan noin 350 metriä leveä ja kokonaispituudeltaan noin 530 metriä. Vyöryä varten riittää kuitenkin huomattavasti pienempikin alue – ei tarvita kuin noin kymmenen kertaa kymmenen metriä suuri alue, jos sillä on riittävästi lunta ja kaltevuutta vähintään 25−30 astetta.

Surullisen tapahtumaketjun myötä tuli myös konkreettisesti esiin, että lumivyöryriski ei koske vain vapaalaskijoita vaan kaikkia tunturissa liikkuvia. Esimerkiksi lumikenkäilijöitä näkee myös jyrkillä rinteillä, ja he eivät aina tiedosta riskiä.

Jyrkkien luonnonrinteiden lisäksi tunturissa liikkujan tulee välttää myös jyrkkien rinteiden alapuolisia alueita. Monet alkutalven vyöryt ovat olleet niin sanottuja kaukolaukaisuja. Silloin esimerkiksi ylhäällä tasaisella kulkeva voi laukaista vyöryn, joka lähtee liikkeelle siellä, missä maasto on riittävän kaltevaa. Myös jyrkän rinteen alapuolella kulkeminen voi laukaista vyöryn.

Paikallinen lumivyöryennuste netissä

Ilmatieteen laitos laatii talvella päivittäin lumivyöryennusteet tunturialueille, muun muassa Ylläs−Leville ja Ounas−Pallakselle. Ennuste löytyy netistä osoitteesta www.ilmatieteenlaitos.fi/lumivyoryennuste.

Myös Ylläksen ski patrolit ja Pallaksen tunturioppaat laativat omat paikalliset ennusteensa. Uusi ennuste tehdään aina, kun säässä tai lumitilanteessa tapahtuu lumivyöryvaaraan vaikuttavia muutoksia. Ylläksen ennuste löytyy osoitteesta www.ski.yllas.fi > Rinteet ja hissit > Lumivyöryennuste.

Pallaksen ennuste ja havainnot lumiolosuhteista ovat puolestaan luettavissa osoitteessa www.pallaksenpollot.com.

Ennusteiden laatimisessa hyödynnetään omakohtaisia havaintoja tuntureilta, oman sääaseman tietoja sekä Ilmatieteen laitoksen havaintoasemilta saatua dataa. Yhteistyötä ja tietojen vaihtoa tehdään Ylläksen, Pallaksen, Pyhän ja Luoston tuntureilla toimivien lumivyöryteknikoiden kesken.

Lumivyöryennusteen tietoja kannattaa käyttää apuna suunnittelussa ja päätöksenteossa, mutta jokainen kulkija on aina itse vastuussa valinnoistaan.

Huomatessasi lumivyöryn tee siitä aina ilmoitus hätänumeroon 112, vaikka avuntarvetta ei olisikaan. Pelastusviranomaisten on tärkeää saada oikeaa tietoa vyörypaikalta.

-------------------

If you are planning independent excursions to the backcountry, make sure you check the avalanche forecast before departure

In the early winter, there have been dozens of avalanches in the Pallas-Yllästunturi National Park, of which avalanche experts are aware. This number is exceptionally high. In January, the conditions in the national park were such that all areas classified as avalanche terrain, i.e. natural slopes with a steepness of 25–30 degrees or more, caused continuous uncertainty. Avoiding avalanche terrain is the only fully effective risk management method.

The risk of avalanches does not only apply to freestyle skiers, but to everyone visiting the backcountry. For example, snowshoe hikers can also be seen on steep slopes, and they are not always aware of the risks.

The current forecast can be found online at https://en.ilmatieteenlaitos.fi/avalanche-forecast. The forecast is updated daily. A new forecast is made whenever there are changes in weather or snow conditions affecting avalanche hazards.

The avalanche forecast information should be used to help you plan and make decisions, but each traveller is always responsible for their choices.

When you notice an avalanche, always report it to the emergency number 112, even if there is no need to provide assistance. It is important for the rescue authorities to receive accurate information about the avalanche site.