Jean-Luc polkaisi Rovaniemeltä Muonioon
(Scroll below to see the English translation.)
Muonion kylänraitti on helmikuisena maanantaina hiljainen. Lähes kolmenkymmenen asteen pakkanen ei houkuttele ulkoilemaan. Siksi silmään pistää, kun kadun toisesta päästä lähestyy pyöräilijä. Pysäytän polkijan ja kysyn, kuka kypärän ja maskin takana on.
– Jean-Luc Bourdin, mies esittäytyy.
– Olen syntyjään ranskalainen, mutta muutin jo 19-vuotiaana vuonna 1989 Itävaltaan. Asun nykyään Wienissä.
Jean-Luc on toteuttamassa teinivuosiensa unelmaa, pyöräilemässä halki talvisen Suomen Lapin.
– Aioin pyöräillä Rovaniemeltä Tromssaan yhdeksässä päivässä. Matkaa olisi tullut 600 kilometriä. Ensimmäisen yön nukuin Pellossa, toisen Kolarissa. Mekaanisen ongelman takia jouduin kuitenkin jättämään leikin kesken Muoniossa. Vaihteisto on rikki, samoin takahydraulijarru, Jean-Luc harmittelee.
Mies ei ole silti pahoilla mielin, päinvastoin. Hän odottaa innolla tulevaa viikkoa. Parhaillaan Jean-Luc odottaa bussia. Hän matkustaa ensin Kilpisjärvelle ja siitä pari päivää myöhemmin Tromssaan.
Jean-Luc esittelee kuvia kännykästään.
– Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa suunnitelmaa. Vaimoni odottaa Tromssassa. Vietämme kahdeksan päivää Vesterålenissa. Paluumatka lennetään Tromssasta Wieniin.
Jean-Luc nukkui matkalla teltassa. Hyvä makuupussi piti miehen lämpimänä. Kuva: Jean-Luc Bourdin.
Kolme päivää pyörän selässä ovat kuitenkin olleet ikimuistoisia. Jean-Luc kaivaa esiin kännykkänsä ja esittelee kuvia matkan varrelta: lumisia maisemia, hiljaisia autoteitä ja kevätaurinkoa.
– Minua kiehtovat Suomi, nämä maisemat, kieli ja tietysti ihmiset. Sain aikoinaan mahdollisuuden työskennellä ranskalaisessa ravintolassa Turussa. Mielestäni suomalaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja ystävällisiä, vaikka monet sanovat, että suomalaiset ovat kylmiä.
Kylmästä puheenollen, miten pyöräilijä on tarjennut reissullaan?
– Hyvin! Jean-Luc hymyilee.
– Minulla on tarpeeksi vaatetta ja todella hyvä makuupussi. Yhden yön vietin teltassa. Ei tullut kylmä.
Siitäkin löytyy kuva.
– Nämä ovat upeita muistoja, hän iloitsee.
----------------------------
Jean-Luc cycled from Rovaniemi to Muonio
Muonio’s village is quiet on a Monday in February. A temperature of almost 30 degrees below zero does not exactly encourage you to spend time outdoors. That’s why seeing a cyclist travelling down the road is quite a sight. The man stops and introduces himself.
“Jean-Luc Bourdin”, he says.
“I am originally from France, but I moved to Austria when I was 19 years old.”
Jean-Luc is fulfilling the dream of his teenage years, cycling through the winter snowscapes of Finnish Lapland.
“I was going to cycle from Rovaniemi to Troms in nine days. It would have been a journey covering 600 kilometres. However, due to mechanical problems, I had to cut the trip short in Muonio”, Jean-Luc says.
Nevertheless, he is not upset, quite the contrary.
“I’m going to get on a bus and travel via to Troms, where I’m going to meet my wife.”
I had to ask how the cyclist managed on his trip.
“Well!” Jean-Luc smiles.
“I have enough clothes and a really good sleeping bag. I spent one night in a tent. It wasn’t too cold.”