Etäisyyttä etelään – Annette Tuuri otti opintovapaata ja muutti Muonioon

Renko Satu
23.11.2023

Kun Annette Tuuri muutti opintovapaansa ajaksi Vantaalta Muonioon, sopeutuminen jännitti. Se oli turhaa. “Meidät on otettu niin hyvin vastaan”, Annette kiittelee. Puolessatoista vuodessa Muoniosta on muodostunut koti. ”Paluusta etelään tulee vaikea.”

– Nyt on ollut vielä aika rauhallista. Viime joulusesonki oli tosi hyvä. Uskon, että pian ovi käy paljon tiuhempaan, Annette Tuuri arvioi.

Hänellä on päivystysvuoro Luoteis-Lapin matkailuyhdistyksen eli Discover Muonion matkailuinfossa Muonion keskustassa.

– Luontokohteista, Pallaksen alueesta, liikenneyhteyksistä, urheiluvälinekaupoista ja vaellusvarusteista kysellään paljon, Annette kertoo.

Matkailuinfon yhteydessä toimii myös Kuura-puoti ja Kohta Coworking -etätyötila. Kuura-puodissa on myynnissä paikallisia käsitöitä ja luonnontuotteita.

– Myös tuottajat päivystävät Kuurassa. Minä koordinoin miehityspuolta.

Vantaalta Muonioon

Vaikka matkailuinfossa on tänään hiljaista, Annetella piisaa tekemistä. Hän viimeistelee luonnontuotealan opintojaan ja siinä sivussa päivittää Discover Muonion sosiaalista mediaa ja nettisivuja.

– Lisäksi minulla on erilaisia projektiluontoisia tehtäviä, kuten mediavierailujen emännöimistä, Annette kertoo.

Opinnot ovat kuitenkin se pääsyy, miksi vantaalainen Annette on Muoniossa.

– Otimme mieheni kanssa molemmat opintovapaata. Minulla on työpaikka rahoitusalan kehitystehtävissä pankissa. Piti saada vähän etäisyyttä etelään, ja mietimme, mihin lähtisimme ja mitä tekemään. Opiskelu tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

Muonio oli pariskunnalle tuttu lomareissuilta.

– Mietimme, että olisipa ihana kohde!

Annette sai opiskelupaikan Muonion Lappiasta luonnontuotealalta, ja hänen puolisonsa sähköpuolelta.

– Monenlaisia vaiheitahan siinä oli, mutta kaikki järjestyi kivasti. Saimme opintovapaat ja opiskelupaikat, ja asuntokin löytyi.

Kertaalleen Annette kuitenkin löi liinat kiinni.

– Se oli se henkinen puoli. Piti pysähtyä miettimään, että ollaanko me ihan oikeasti lähdössä. Meillä on kaikki hyvin etelässä, miksi lähteä jonnekin, missä emme tunne ketään. Puolisoni onneksi taivutteli minut takaisin lähtöpäätöksen taakse, Annette nauraa.

Vielä keväthangillekin

Kun opintovapaata on takana puolisentoista vuotta, Annette toteaa, että kannatti olla rohkea ja tehdä irtiotto.

– Tuntuu, että minun kotini on Muoniossa. Ensimmäisestä päivästä lähtien täällä on ollut niin hyvä olla. Meille molemmille on ollut tosi merkityksellistä se, kuinka hyvin meidät on otettu vastaan. Paluusta etelään tulee vaikea, Annette arvioi.

Koulusta pitäisi saada todistus kouraan 10. huhtikuuta. Pian sen jälkeen edessä on paluu pankkimaailmaan.

– Onneksi tässä ehtii vielä hiihdellä keväthangilla.

Muoniossa pariskunta on innostunut hiihtämisestä.

– Edellisestä hiihtokerrasta oli aikaa yli 20 vuotta. Nyt olemme ostaneet jo kahdet suksetkin. Ensin käytetyt ja sitten tuliterät. Jos vaikka Lapponia-hiihtoon pääsisi, Annette haaveilee.